Tänään pääsin pitkästä aikaa Äipän ja Äipän kaverin kanssa lenkille. Ajattelin, että pääsisinkö mukaan kun Äippä alkoi lenkki tavaroita etsiä mukaan, niin meni ovelle tyrkylle, että ota Äippä minut mukaan. Äippä olikin suunnittelut ottavansa minut mukaan ja puki minulle valjaat ylle ja sitten me tytöt lähdettiin.

Me käytiin tyttöporukalla kolmestaan noin tunnin lenkillä. Tutkin matkalla paljon uusia hajuja ja paikkoja. Kävin myös vähän lipaisemassa vettä yhdestä pienestä lammesta joka sattui matkan varrelle. Osan matkaa sain myös kulkea vapaana. Tutkin kyllä jonkun verran paikkoja vapaammin, mutta en kovin kauas laumasta lähtenyt, kun en tunne sitä seutua kovin hyvin ja vielä tärkemmästä syystä myös, ettei vaan Äippä ja sen kaveri eksy ja häviä. Jonkun vadelman kylläkin kävin bongaamassa ja maistelemassa.

Lenkin jälkeen olikin kuuma ja vesi teki terää. Onneksi sain Annelta ihan tavallista vettä, kun Äipällä oli vain vissyä mukana. Minä en siitä niin välitä, kun se pistelee nenää ja kieltä juodessa.

Ainoa huono puoli lenkissä oli, kun tänään aiemmin täällä satoi, niin keli oli hieman rapainen. Äippä totesi, että tänään sitten minut pestään, mitä olin saanut tähän asti menestyksellä saanut lykättyä. Äippä väitti että olin sen verran rapainen ja tänään oli pesämme siivottu, että en saa ilman pesua sinne tulla. Jouduinkin suoraan sisälle tultaessa kävelemään pesuille. Se ei minusta niin järin hauskaa puuhaa ole. Iskä vielä meni ja suostui Äipän pyynnöstä pesemään minut. Ajattelin kuitenkin,että jos olen nätisti niin pääsen helpommalla, sainkin lopuksi palkaksi keksejä ja vielä iltapalaksi maksalaatikkoa, kun huiko pääsi vähän yllättämään. Iskä vaan laittoi sitä minulle kuppiin niin vietävän hitaasti, että minun piti oikein jementää kunnolla.Nytpä on maha täynnnä ja puhtaana tyttönä hyvä köllötellä omalla patjalla.