Mikä on saksanpaimenkoiralle sopiva pallopeli jo nimensäkin mukaan?
No tietysti sähly.

Minä tykkään pelata sählyä kotona yksin sekä Iskä ja Äipän kanssa. Yksin pelatessa jahtaan palloa ja pompin sen perässä kuin kissa. Toisinaan saan sitten harjoittaa notkeuttani, kun pallo menee nurkkaan esimerkiksi pakastimen taakse tai sohvan alle, josta yritän sitä metsästää. Joskun tarvitsen Iskän tai Äipän apua pallon saannissa takaisin peliin ja samalla yleensä saan houkuteltua heidät pelaamaan. Yhdessä pelaaminen on kivaa, Iskä ja Äippä yleensä heittävät minulle palloa, jonka minä käyn hakemassa. Joskus me tosin Iskän kanssa innostutaan pelaamaan niin rajusti, että Äippä ei enää sitä hyvällä katso. ;) Siinä kuulemma on jo tavarat vaarassa hajota, mutta eihän me ennenkään mitään olla hajoitettu.

Pienenpänä ollessani Iskä ja Äippä käyttivät sählypalloa aktivoimisleluna. He laittoivat pentunappuloita pallon sisään, jota sitten vierittelin ympäriinsä ja pudonneet nappulat sitten söin. Pentu nappulat ovat juuri sopivan pieniä, että ne mahtuvat tulemaan sählypallon rei'istä ulos. Sen leikin avulla sain aikani kulumaan hyvin ja viihdyin yksin kotonaollessakin niin, etten tuhonnut mitään.