Tässä yksi aamu olin aamulenkillä Iskän kanssa, jolloin kohtasin tämän pelottavan näyn. Me käveltiin Iskän kanssa tavan omaista reittiä aamutarpeiden tekoon, kun jalkakäytävällä oli yksi yksinäinen verivaahteran lehti. Minä nostin varmuudeksi selkäkarvat pystyyn ja liimauduin Iskän jalan viereen, jos verivaahteran lehti sattuu hyökkäämään meidän kimppuun. Onneksi tilanteesta kuitenkin selviittiin ilman välikohtauksia. ;)

Kerrottakoon vielä, että verivaahtera on tavallisen vaahteran sukulainen, mutta sen lehdet ovat tummia, melkein mustia. Näin ainakin Äippä minulle kertoi.