Eilen oli vaihteeksi hivenen erikoinen päivä pienen koiran elämässä. Kun olin selvinnyt Äipän kynsistä niin ei kauaa mennyt kun Äippä pakkasi minut autoon. No eihön siinä mitään, kyllä minä autoilla voin, mutta Äippäpä ei lähtenytkään itse mukaan vaan autoa tuli ajamaan Ukki ja Mummo oli kyydissä. Ai sitä riemua kun huomasin ketkä tuli kyytiin, siinä unohtui jopa sekin, ettei Äippä lähtenyt mukaan kuten tavallista. Ajattelin, että pääsen suoraan Mummolaan ja leikkimään Sakun kanssa, mutta vielä mitä. Ukki lähtikin ajamaan ihan eri suuntaan kuin missä Mummola on.

Aluksi Ukki ajoi Mummon kanssa ruokakaupalle, nam se yleensä tieää jotain hyvää. Siitä sitten vielä jatkettiin ja jonkun tovin ajettuaan Ukki ja Mummo menivät johonkin maatalouskauppaan. Sieltä Ukki ja Mummo ottivat jonkun häkkyrän auton perään, sanoivat sitä peräkärryksi ja taas jatkettiin matkaa. Pienen ajomatkan jälkeen pysähdyttiin taas ja pikku tauon jälkeen oltiin taas liikkeellä. Ukki ja Mummo kävivät kuulemma rekisteröimässä kärryn tällä reissulla, jotta sillä saa laillisesti ajaa. Ajelun päätteeksi saavuttiin näköjään taas saman kaupan pihaan ja nyt siihen kärryn kyytiin nostettiin joku laite, tällä kertaa kuulemma sirkkeli. (Sirkkeli on kuulemma sitä varten, että sillä voidaan tehdä lämmityspuita Mummolaan ja kesäksi puita kotaan, jossa saa niitä hyviä herkkuja). Tämän jälkeen Ukki suuntasi matkan kohti Mummolaa. Minua autossa alkoi jo väsyttää ja nukahdin istualleni tasaisessa kyydissä. Silmäni vain painuivat kiinni ja pää alkoi vaappua, Äippä ja Iskä puhuu siitä pilkkimisenä. Mitä se pilkkiminen sitten loppujen lopuksi tarkoittaakaan?

Pienet unet tekikin hyvää ennen Mummolaan tuloa kun pääsin heti jyräämään Sakun kanssa. Ei me kauaa keretty jyrätäkään kun Äippä ja Iskä tulivat perästä Mummolaan. Mummolassa olinkin melkein koko illan ulkona Sakun kanssa ja tehtiin niitä normaaleja meidän puuhia ja käytiin toki haukkumassa virkavaltaakin. Mummolan naapurissa asuu poliisi, joka pistäytyi Ukin luona kysymässä jotain. Asian sisältöä en kuullut, kun piti keskittyä haukkumiseen, Mummo kyllä huusi meidät Sakun kanssa pois sieltä, että Ukki sai rauhassa jutella.

Ukki kertoi myös tällaisen tarinan kun hän oli ollut Sakun kanssa ajelulla: Poliisi oli pysäyttänyt Ukin puhallutusta varten. (Mitähän se semmoinen puhallutus onkaan? Onkohan se samanlaista kun Iskä puhaltelee minun korviani mikä on todella ärsyttävää). No Saku ei ollut myöskään oikein tykännyt siitä, että poliisi työntää käsiään Ukin autoon, joten Saku oli aloittanut vallan hirveän rähjäämisen. Ukki oli tietysti pahoitellut poliisille Sakun käytöstä, johon poliisi oli vain tuumannut, että joutaa sitä virkavaltaa vähän haukkuakin.

Kotiin tultua en jaksanutkaan muuta kuin painua patjalleni yöunille, kun päivän touhut painoivat tassujani. Tämä päivä onkin sitten mennyt akkuja ladatessa, kun olin päivän yksin kotona ja huomenna kuulemma pääsen myös Mummolaan.