Iskä oli pyytänyt Annen miestä tuomaan vähän hirvenluuta kitaran satulaa varten, kun Annen mies käy metsästämässä. No eilen Mummolaan mennessä kierrettiin Annen kautta hakemassa luu, jota olikin reilusti. Luu tuoksui jo autoon tullessa todella hyvälle ja minun olisi mieli tehnyt käydä heti luun kimppuun, mutta eipä Iskä ja Äippä sitä minulle antaneet.

Ensin Iskä ja Ukki sahasivat luuta pienenpiin osiin ja sen jälkeen Mummo laittoi luut kiehumaan. Ai sitä hyvää tuoksua mikä keittämisen yhteydessä lähti. Ensimmäisen keittokerran jälkeen Mummo siivosi luista loput lihat irti ja sanoi tekevänsä niistä keittoa myöhemmin. Sen jälkeen Iskä keitti luita vielä toisen kerran ja otti ne Mummolasta mukaan meille. Tänään Iskä tutki luita, että mitä niistä vielä keitetään ja mitä ei. Keitettävät luut Iskä pisti taas kiehumaan, mutta niistä mitä ei enää keitetty Iskä antoi minulle ruston palasen. Se oli tosi hyvää, olisin voinut syödä sitä enemmänkin. Piti käydä oikein Äipän nenän edessä lipomassa huuliani ja rollimassa, että Iskä antoi minulle herkkuja. ;)