Me oltiin eilen koko porukka päivä Mummolassa, kun Iskällä ja Äipällä oli vapaata. Päivällä olin Ukin, Iso-Ukin, Iskän ja Sakun kanssa metsätöissä, ajettiin metsästä kaadettuja puita Mummolan pihaan. Pääsee Ukki lähipäivinä kokeilemaan uutta sirkkeliään, mikä käytiin pari paivää aiemmin hakemassa. Äippä teki Mummon kanssa sillä välin huushollihommia, kun me tehtiin "kunnonhommia". ;)

Illalla Mummolaan tuli vielä Saara, Jussi ja Lissu. Lissulla oli juoksut, jotka sai Sakun pään ihan sekaisin. Saku käyttäyi ihan oudosti, se uikutti koko ajan Lissun perään ja halusi olla vain Lissun kanssa. Ukki kyllä sitä jostain syystä kielsi siitä kovasti. Minä olin ihan ihmeissäni, että mikä sille Sakulle tuli kun ei se päivällä noin käyttäytynyt. Iskä ja Äippä kertoi, että Sakun käytös johtui Lissun juoksuista. No hyvä puoli Lissun juoksuissa oli, että Saku tuli meille yökylään.

Iskä ja Äippä sanoivat Mummolle ja Ukille, että ottavat Sakun yöksi meille, että saavat Mummolassa nukuttua. Meitähän ei Sakun kanssa tarvinnut kahta kertaa kyytiin käskeä kun illalla lähdettiin takaisin kotiin. Kotiin päästyä minä painelin oiko päätä nukkumaan, kun päivän hommat painoivat jo tassuissani. Saku oli vähän ihmeissään, että mikä on homman nimi kun edellisestä Sakun yökyläilystä on jo aikaa. Sakulla oli vielä sen lisäksi yöllä kuuma ja se pisti Sakun vaeltamaan ympäriinsä etsiessä viileämpää nukkumapaikkaa.

Aamulla me herättiinkin ajoissa ja lähdettiin käymään Iskän kanssa ulkona pissireissulla. Siellä oli ihan kivaa, Iskä kyki meidät samaan taluttimeen ja niin sitä sitten mentiin. Me sitten Sakun kanssa keskenämme kisailtiin kumpi päättää minne suuntaan mennään. ;) Aamupäivän aikana Mummo ja Saara tulivat kauppareissullaan hakemaan Sakun takaisin. Minua se harmitti ihan hirveästi, kun minusta olisi ollut mukavampi, jos Saku olisi ollut meillä pidempään. Minua aivan hirveästi itketti Sakun lähtö, uikutin Sakun perään kun Saku lähti.