Tänään tulee täyteen vuosi kun Iskä ja Äippä kävivät minut hakemassa kotiin. Olin silloin 7 viikon ikäinen, kun muutin tänne. Iskä ja Äippä olivat käyneet ennen kotiin tuloani katsomassa minua pariin kertaan pentukodissani. Olin toinen viidestä pennusta, joka lähti uuteen kotiin. Meidän emo ei enää jaksanut hirvesti kiinnittää meihin tuon ikäisinä huomiota, kun me oltiin jo aika isoja sen mielestä. Onneksi Iskä ja Äippä ottivat minut kuitenkin luokseen asumaan.

Matkani uuteen kotiin alkoi Äipän sylissä, hivenen minua matkan aikana itketti ei niinkään ero pentueesta vaan vatsan väänteet, joita autoilu minulle pentuna tuotti. Kotimatkallakin piti oksentaa puolessa välissä Äipän syliin, onneksi satsista suurin osa meni pyyhkeelle, joka Äipällä oli sylissään. Toisen kerran oksensin vielä heti autosta päästyäni uudessa kotipihassani. Olinkin aika väsynyt matkan jälkeen, joten en heti jaksanut alkaa tutkimaan uutta ympäristöäni. Vähän aikaa huilittuani aloitin tutkimaan uusia paikkoja, leluja ja kaikkea muutakin. Tietysti tarkemmin piti tutustua Iskän ja Äipän hajuihinkin.



Ruokaakin piti saada useammin kuin nykyään ja taisi siinä hivenen huikoakin jo, kun edelliset eväänikin oksensin tullessa. Ruuan jälkeen aloitettiinkin heti harjoittelemaan sisäsiisteyttä, eli uloshan sitä piti lähteä, vaikka monestihan tarpeet kerkesivät tulla sisälle joko paperille tai suoraan lattialle. Jos tarpeet sattuivat paperille sain runsaasti kehuja, mutta silti sitä ulos joutui menemään. No aikaa myöten opin sitten, mikä ulos menon tarkoitus oli, kun kehumiset paperille tekemisestä vähitellen vähenivät paperin määrän myös laskiessa ja kehujen lisääntyessä kun tein tarpeeni ulkona.



Yöt minä nukuinkin alusta lähtien hirveän hyvin, päivällä oli aina niin paljon uutta opittavaa ja tutkittavaa, ettei unen tulon kanssa ollut ongelmia ja Iskä oli silloin koko ajan minun kanssa kotona. En ikävöinyt emoani ja sisariani ollenkaan. Iskä oli siis päivät minun kanssa kotona ja Äippäkin tuli joka ilta kotiin, vaikka aamulla lähtikin jonnekin.

Uusien asioiden opetteleminen aloitettiin tosiaan heti kun tulin kotiin. Kotiin tullessa minulla ei edes vielä ollut nimeä, kun Iskä ja Äippä ei ollet sitä vielä keksineet, mutta ei siinä kauaa mennyt kun Iskä minulle nimen keksi ja niin minusta tuli Donna. Minun vain piti oppia tuntemaan nimeni ja arvatkaapa millä Iskä opetti minut tunnistamaan nimeni. Juustolla, sain aina pienen palan juustoa, kun tunnistin oman uuden nimeni ja niin opin nopeasti oman nimeni. Samaa keinoa Iskä ja Äippä käyttivät myöhemminkin muiden asioiden opettelussa. Iskä minua lähinnä opettanut, väheksymättä yhtään Äippää, Mutta Iskällä oli siihen enemmän aikaa, kun päivät olitiin kahdestaan. Illasta Äippä yleensä testasi, että mitä minä olin päivällä oppinut ja miten käskyt tehoavat, kun komentajana ei ollutkaan Iskä.

Ensimmäisten viikkojen aikana tapasin myös ensimmäisen kerran Sakun, jota piti tietysti alkuun vähän pelätä, kun Saku oli niin ison näköinen ja totta kai kun ensimmäistä kertaa menin Mummolaan, niin pitihän Sakun haukkua meidät ja tutkia minut tarkkaan kun eihän Saku mitenkään minua voinut tuntea. No nyt sekin asia on ihan toisin, nykyään Saku tulee ensimmäisenä minun luokseni ja vasta sen jälkeen tervehtii Iskän ja Äipän kun me mennään Mummolaan. Samoin kävi myöhemmin Lissunkin kohdalla.



Tutustuin myös Anneen ja tyttöihin melkein heti kun olin kotiutunut, tyttöjen kanssa oli kiva aina leikkiä. Mutta kun minä kasvoin, niin tytöt alkoivat hivenen pelätä minua, kun olin heidän kokoonsa nähden iso. Ja ilmeisesti joku koira oli tyttöjä säikäyttänyt, enkä tainnut minäkään jäädä pekkaa pahemmaksi siinä asiassa, vaikka minä olisin vain halunnut leikkiä heidän kanssaan. Annen kanssa me sitten ollaankin lenkkeilty monet kerrat yhdessä, hih sanotaanko näin, että ollaan ulkoilutettu Äippää yhdessä. ;)

Kaikkea sitä kerkeää tapahtumaan pienelle koiralla, kun energiaa riittää. Kerran putosin leikkiessäni sängyltä niin, että takatassuni tuli todella kipeäksi, itkeähän sitä piti kovasti. Iskä soitti Äipälle töihin, että mitä me tehdään kun minulla on tassu hirveän kipeänä. Tietysti oli vielä viikonloppu, eikä ollut eläinlääkärit auki. Piti meidän soittaa päivystävälle eläinlääkärille, että mitä tehdään. Lääkäri käski minun ottaa särkylääkettä ja seurata meneekö kipu ohi, että onko jalka vain tärähtänyt. Kipu ei kyllä mennyt ohi ja niin sitä piti sitten heti maanantaina lähteä lääkäriin tassua näyttämään.

Lääkäritäti tutki tassua tarkkaan ja tunnusteli, että mistä jalka olisi kipeä. Pahan kuuloinen parkaisu minulta pääsikin kun kipeästä paikasta lääkäri kokeili. Lääkäri sanoi, että tassu pitää kuvata, että nähdään onko siellä murtumia. Niinpä minut sitten nukutettiin, jotta saataisiin kuvat otettua. Äippä oli kuvien otto aikana kokoajan minun mukana, vaikka itse olin täysin tietämätön asiasta lääkkeen vaikutuksen vuoksi. Röntgen kuvista paljastui, että minulla oli kipeässä takatassussa pieni murtuma, mutta onneksi uusiutuvassa luun sisäosassa, eikä luukalvot oleet vaurioituneet. Hoidoksi lääkäri määräsi särkylääkettä tarpeen mukaan ja liikkua sain sen minkä kivulta kykenin, mutta lenkille ei ollut vähään aikaan asiaa. Tassun parenemiseen meni aikaa parisen viikkoa, jonka jälkeen tassu ei ole sen koomin vaivannut. Lääkäri sanoikin, että onneksi olin pentu, niin tassukin paranee nopeasti entiselleen eikä siitä mitään haittaa jää. Tassun murtumisen jälkeen en lääkärissä olekaan käynyt kuin allergisen reaktion ja nuhan takia käynyt sekä rokotuksilla mitkä kuuluu ottaakin.

Pienenä tyttönä kävin myös ahkerasti saunassa, varsinkin kun vielä mahduin saunan oven alitse, alkuun ryömimällä ja ennen kun se kulkureitti kävi ahtaaksi jopa kyljelläni oven ali pujotellen. Kulkeminen oven ali ei kuitenkaan tavalla toisella onnistunut pitkään, kun kasvoin niin nopeasti. Jouduin harventamaan saunomista sen jälkeen kun en mahtunut oven ali, kun en osannut oveakaan aukaista. Tietysti Iskä tai Äippä aukaisivat minulle oven, mutta silti harvensin saunomista. Löylyissä en tahdo istua kuten Saku tekee mutta voin kyllä lämmitellä saunassa, kun löylyä ei heitetä.



Toisiin koiriin tutustuin usein lenkillä ja koirapuistossa, jossa me käytiin alkuun paljon. Koirapuistoon oli aina mukava mennä kun pääsin laskeman samalla mäkeä joko Iskän tai Äipän sylissä istuen.



Enää en varmaankaan pysty mäkeä laskemaan samallalailla sylissä istuen, kun olen jo aika iso tyttö.

Kesän aikana koirapuistossa käynti väheni, kun oltiin paljon Mummolassa. Ennen joulua tapasin myös uudet kaverini Aatun ja Punkun ensimmäistä kertaa. Ensi tapaamisesta löytyy tarinaa Aatun ja Punkun päiväkirjasta marraskuun 2004 kohdalta, kun itse en vielä päiväkirjaa silloin kirjoittanut, mutta muista tapaamisista olen jo omaan päiväkirjaan kirjoittanutkin.



Tuossa kuvassa vasta harjoittelen Äipän sylissä tietokoneen käyttöä ja myöhemmin aloitin blogini pidon. :)

Vuoden vaihteessa aloitinkin jo sitten kirjoitella tapahtumia elämästäni tänne, joten en enää niitä nyt rupea  kertoilemaan, kun ne voi lukea muutenkin täältä. Olen tänne blogiin kirjoitellutkin itselleni merkityksellisiä asioita ylös lähinnä muistin virkistykseksi Äipälle ja Iskälle ja samalla kaikille ystävilleni ja tuttavilleni sekä kaikille, jotka ovat elämästäni kiinnostuneita.