Minusta ei juuri huomaa, että olen toissa päivänä ollut leikkauksessa. Ruoka maistuu ja suoli yms. toimii, ettei sinällään leikkauksesta ollut harmia. Kipujakaan ei enää ole. Leikkauksen voi vaan huomata jos huomaa etutassuni karvattoman alueen, jossa oli tippa ja mahan alta, jossa vielä on paineside haavan päällä ja myös karvaton alue. Ja mikä parasta, en tarvitse pitää sitä typerää pönttöä päässäni kuin yöllä ja silloin kuin Iskä ja Äippä on jossain, ettei he ole vahtimassa minua. Haavoja kun ei saa kuulemma nuolla, no en kyllä ole niistä ollut niin kiinnostunutkaan.

Tänä aamuna Äipän kanssa lenkillä kajhdin kun yön aikana oli satanut lunta. Minusta lumi on niin kiva elementti. Äippä sanoi, että näytin ihan aropupulta kun hypin ja pompin lumessa ja ravasin edestakaisin taluttimessa sen minkä kerkesin. Olisi minun toki pitänyt päästä pikkupoikien lumisotapeliin mukaan, kun se näytti niin kivalle. Äippä ei vaan laskenut minua siihen mukaan, höh, ihan tyhmä Äippä.

Lenkin jälkeen sain ruokaa ja sen inhottavan makuisen antibiootin. Iskä piti minun suuta auki kun Äippä annosteli ruiskulla lääkkeen suuhuni. Että se voikin olla pahan makuista, mutta onneksi olen saanut aina palkan kun olen ottanut lääkkeen kiltisti ja eikä lääkettä olisi enää otettavana kuin huomenna.

Niin Saara ja Jussikin kävi meillä tänään, ja tervetuliasisseremonia oli aivan entisen tyylinen, hypin ja pompin ilosta kuten aina kun joku meillä käy, oli se sitten vaikka huoltomies tai vastaava ei niinkään tuttu. Lissu ja Saku oli laittaneet minulle "parane pian" -terveisiä, kiva olisi päästä kyllä leikkimään niiden kanssa, mutta Äippä ja Iskä ei vielä siihen ole suostuneet. Tosin lääkäritäti sanoi, että saan elää ihan normaalia koiran elämää, että tiedän omat rajani leikkauksen jälkeen. Siinä lääkäritäti oli ihan oikeassa, leikkauspäivä meni pää pyörryksissä ja eilen en vielä ihan sata lasissa painanut menemään, mutta olin jo paljon pirteämpi. Ja siis tänään jo ihan kahjo normaaliin tapaani. =D