Eilen me oltiin koko porukka Mummolassa ja minulla oli hauskaa kun sain sydämenin kyllyydestä juosta ulkona vapaana Sakun kanssa. saku tosin ei niin innostunut ollut juoksemaan kanssani kun Sakulla on tassut kipeät ja eikä Saku muutenkaan minun kanssani joutanut olemaan. Sakun piti vahtia pikku-siskoa, vaikka lauman ihmisjäsenet hoitivat häntä koko ajan.

Ilta meni mummolassa nopeasti. Kotiin lähtiessä Äippä vaihtoi siskolle vaipat pyyhkeen päällä. Siskolle kävi tosin vahinko ja hän pissasi pyyhkeelle, joten Iskä vei pyyhkeen saunaan kuivumaan ja sitä kautta pesuun. Seurasin Iskää saunaan niin hiljaa ja huomaamatta, että jäin saunaan eristyksiin kun Iskä pisti oven kiinni. Kohta kaikki alkoivat minua etsiä, kun kotiinkin olisi pitänyt lähteä. Ukki kävi huutelemassa ulko-ovelta, että missä minä olen ja puhalsi pilliinkin. (Pilli on mummolassa koiran luokse ja kotiin kutsumista varten, jos me satutaan lähtemään luvattomille reissuille. Mutta milloinkas me muka luvattomilla reissuilla ollaan.) Minä vain heilutin häntääni ja laitoin korvat pitkin päätä ja olin iloinen kun kaikki kutsuivat minua, paitsi kukaan ei vaan minua nähnyt. Jossain vaiheessa Iskä tajusi katsoa saunaan, että olenko siellä kun minua ei muualta löydy ja siellähän minä olin. Mikäs siellä lämpimässä ollessa oli olla.

Tänäänkin kävin saunassa, tosin kotona tällä kertaa. Tällä kertaa menin jälki löylyille, kun muut olivat jo saunoneet. Istuin ja makasin pitkän tovin saunan lauteilla, kun minun piti vahtia kiuasta, kun siitä kuului jokin outo roplatus, vaikka Iskä oli siitä virran katkaissut. Iskä väitti, että kiukaalla oln sellainen suihkulähde koriste, jossa vesi pulppusi ja se piti ääntä. Saunomisen jälkeen tietysti oli kuuma ja saunajuomaa piti saada. Iskä ja Äippä joivat omia juomiaan lasista jäiden keran ja minä sain myös oman osuuteni jäistä. Kylläpä se sopivasti viilentikin!