Uudenvuoden aattona pääsin jyräämään Mummolaan Lissun, Sepin ja muun ihmislauman kanssa mummolaan. Mummmolassa vietimme Lissun yksivuotispäiviä, jota juhlimme Lissun Mamin laittamalla nakkikakulla, joka oli maksaalaatikkoa johon oli laitettu neljä lihapullaa ja nakki pystyyn keskelle.

Illasta Lissun Iskä ja Äippä alkoivat touhuamaan vallan merkillistä. He ampuivat jotain ihme paukkua, jotka paukahtelivat, suhahtelivat välähtelivät ja haisivat kitkerille. Olihan ne ihan mielenkiintoisen näköisiä ja minun olisi tehnyt mieli juosta ne sähikäiset kiinni, mutta sitäkään minun ei annettu tehdä.

Sähikäisten ampumisen jälkeen koko lauma meni nukkumaan ja heräsin aamulla siihen kun Äippä oli heräillyt ja alkoi puuhaamaan jotain merkillistä. Hetki Äipän heräämisen jälkeen melkein koko lauma heräsi ja alkoi hirveä hyörinä. Kohta kun Iskä ja Äippä olivat kiireellä syöneet jotain, niin he jättivät minut ruokkimatta ja lähtivät Tädin kyydillä jonnekin. No, onneksi Mummo ja Ukki sentään pitivät minusta huolta ja antoivat ruokaa.

Temmelsin päivän Lissun ja Sepin kanssa kunnes illalla Ukki otti minut mukaansa ja ajoi kaupunkiin sellaisen valtavan talon eteen. Kotvasen kun odottelimme siinä talon pihalla, niin talon isoista ovista tuli Iskä. Vaikka kuinka yritin iloisesti hyppien tervehtiä Iskää, mutta Iskä ei jaksanut oikein tervehtiä minua. Hyppäsimme sitten Iskän kanssa Ukin kyytiin ja Ukki lähti ajamaan meitä takaisin kohti Mummolaa.

Seuraavana yönä minä päätin käydä tarkistamassa, että Iskällä on kaikki hyvin ja hiivin kuonoineni Iskän vuoteen luokse ja työnsin kuononi aivan Iskän nenän eteen. Sitten kun Iskä raotti silmänsä, niin minä tyttö puhalsin suhauttaen kaikki ilmat keuhkoistani. Olihan se Iskä kunnossa, joten lähdin rauhassa nukkumaan.

Aamulla Ukki vei Iskän taas sinne valtavaan taloon ja sen jälkeen en ole Iskää nähnyt. Ja Äippää en ole nähnyt piiiiiitkääään aikaan. Minä olen hirmu huolissani Äipästä.