Äippä kertoili minulle yksi päivä minun alku ajoistani pentukoirana.
Pari vuotta sitten keväällä minun biologiset vanhemmat
olivat päässeet karkuun valvovan silmän alta ja niin minä ja 4 muuta
sisarustani saatiin alkumme. Kesän kasvettuamme emon mahassa me
putkahdetiin maailmaan syyskuun alussa. Aluksi me kasvetiin biologisten
vanhempieni luona, mutta kuulemma me ei kovin pitkään siellä voitu
olla. Niinpä biologisten vanhempieni omistaja oli laittanut lehteen
ilmoituksen myytävistä saksanpaimenkoiran pennuista.
Äippä ja iskä olivat Sakun innoittamana lukeneet jo jonkun aikaa
lehdestä koirailmoituksia ja usein seuranneet juuri onko seehvereitä
siellä kaupan. Aina aika ajoin meitä pieniä "tappijalkoja" oli
ilmoitettu olevan myynnissä, mutta se ei sen enempää vipinää ollut
saanut iskän ja äipän toimintaan, kunnes syyskuun loppu puolitoista
vuotta sitten koitti.
Aamulla iskä oli aluksi normaaliin tyyliin bongannut ilmoituksen
myytävistä seehvereistä lehdessä ja maininnut siitä äipälle. Asia oli
kuulemma näyttänyt menevän samaan tyyliin vain maininnalla ohitse,
mutta sitten kuitenkin tapahtui jotain. Äippä oli käymässä kaverinsa
Annen luona, kun meidän ilmoituksesta oli heidän välilleen tullut
keskustelua ja äippä oli saanut silloin idean soittaa myyjälle ja
sopia, että he tulisivat iskän kanssa katsomaan meitä. Kotiin mentyään,
äippä kertoi iskälle, että mitä oli mennyt sopimaan. Iskä oli kuulemma
ollut hiukan epäröivän oloinen ja kysynyt äipältä, että oletko
tosissasi. Äippä oli kirkkain silmin sanonut olevansa ja niinpä
seuraavana päivänä äippä ja iskä tulivat ensimmäisen kerran meitä
katsomaan. Siis vain katsomaan.
Me pennut oltiin oltu äipän ja miks ei iskänkin mielestä hyvin
hellyyttäviä ja meistä narttupennuista yksi oli pienellä varauksella jo
iskälle ja äipälle varattu, päätös vaan piti tehdä tällä reissulla kun
iskä ja äippä olivat meitä katsomassa. Äippä oli kysynyt iskältä pariin
kertaan, että otetaanko me koira vai ei, mutta iskä ei ollut oikein
osannut päättää. Toisaalta iskänkin teki mieli koiraa, mutta toisaalta
me kuitenkin vaaditaan hoitoa niin sen järjestyminen huolestutti iskää
vähän. Äippä oli kuulemma iskälle sanonut, että eiköhän asiat tuppaa
järjestyä ja niinpä äipän sanalla minut meille otettiin.
En vielä silloin tietenkään voinut iskän ja äipän mukaan lähteä, kun
olin niin pieni, joten jäin emoni hoiviin vielä kuukaudeksi. Tosin iskä
ja äippä kävivät vielä kerran ennen kotiin tuloani minua katsomassa ja
toivat oman pyyhkeensä sinne, jotta minulle ei tulisi niin ikävä kotiin
kunhan aikanaan muuttaisin uuteen kotiin. Näiden kahden katsomis
reissun välissä me oltiin kasvettu kovasti. Minä sainkin leikkiä
siskoni kanssa, josta myös myöhemmin tuli Donna, pitkin tuvan lattiaa
iskän ja äipän ollessa minua katsomassa. Muut meidän sisaruksista
nukkuivat sillä välin tyyväisinä päiväuniaan.
Parin viikon päästä viimeisimmästä vierailusta iskä ja äippä tulivat
minut hakemaan kotiin. Kotiin oli sinällään mukava lähteä, tosin auto
kyyti ei ollut kivaa ja niinpä kesken matkan oksensin äipän syliin
kaiken mitä ennen sitä olin syönyt. Sille reissulle jäi myös pyyhe, kun
oksensin senkin päälle ja äippä joutui sillä siivoamaan autoakin. Äippä
sanoi, että pyyhe on niin vanha, ettei sitä kannata enää pestä ja
niinpä se jäi matkan varrelle roskiin. Loppumatkan pystyi pidättelemään
oksennustani, vaikka olo oli huono ja kotipihaan päästyäni oksensinkin
uudestaan, mutta tällä kertaa ulos.
Näin kuulemma minut päätettiin "adoptoida" iskän ja äipän toimesta
aikanaan. Muuten olostani kotona olenkin jo aiemmin täällä kertoillut.
Niin eipä iskä ja äippä ole minun hankkimista kertaakaan katuneet ja
hyvin on pärjätty. Olenpa jopa kuullut, että joskus aikanaan saatan
saada kaverinkin, kunhan sisko kasvaa ja minäkin vähän tästä vielä
vanhenen.
maanantai, 3. huhtikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.