Äippä kertoili minulle yksi päivä minun alku ajoistani pentukoirana.

Pari vuotta sitten keväällä minun biologiset vanhemmat olivat päässeet karkuun valvovan silmän alta ja niin minä ja 4 muuta sisarustani saatiin alkumme. Kesän kasvettuamme emon mahassa me putkahdetiin maailmaan syyskuun alussa. Aluksi me kasvetiin biologisten vanhempieni luona, mutta kuulemma me ei kovin pitkään siellä voitu olla. Niinpä biologisten vanhempieni omistaja oli laittanut lehteen ilmoituksen myytävistä saksanpaimenkoiran pennuista.

Äippä ja iskä olivat Sakun innoittamana lukeneet jo jonkun aikaa lehdestä koirailmoituksia ja usein seuranneet juuri onko seehvereitä siellä kaupan. Aina aika ajoin meitä pieniä "tappijalkoja" oli ilmoitettu olevan myynnissä, mutta se ei sen enempää vipinää ollut saanut iskän ja äipän toimintaan, kunnes syyskuun loppu puolitoista vuotta sitten koitti.

Aamulla iskä oli aluksi normaaliin tyyliin bongannut ilmoituksen myytävistä seehvereistä lehdessä ja maininnut siitä äipälle. Asia oli kuulemma näyttänyt menevän samaan tyyliin vain maininnalla ohitse, mutta sitten kuitenkin tapahtui jotain. Äippä oli käymässä kaverinsa Annen luona, kun meidän ilmoituksesta oli heidän välilleen tullut keskustelua ja äippä oli saanut silloin idean soittaa myyjälle ja sopia, että he tulisivat iskän kanssa katsomaan meitä. Kotiin mentyään, äippä kertoi iskälle, että mitä oli mennyt sopimaan. Iskä oli kuulemma ollut hiukan epäröivän oloinen ja kysynyt äipältä, että oletko tosissasi. Äippä oli kirkkain silmin sanonut olevansa ja niinpä seuraavana päivänä äippä ja iskä tulivat ensimmäisen kerran meitä katsomaan. Siis vain katsomaan.

Me pennut oltiin oltu äipän ja miks ei iskänkin mielestä hyvin hellyyttäviä ja meistä narttupennuista yksi oli pienellä varauksella jo iskälle ja äipälle varattu, päätös vaan piti tehdä tällä reissulla kun iskä ja äippä olivat meitä katsomassa. Äippä oli kysynyt iskältä pariin kertaan, että otetaanko me koira vai ei, mutta iskä ei ollut oikein osannut päättää. Toisaalta iskänkin teki mieli koiraa, mutta toisaalta me kuitenkin vaaditaan hoitoa niin sen järjestyminen huolestutti iskää vähän. Äippä oli kuulemma iskälle sanonut, että eiköhän asiat tuppaa järjestyä ja niinpä äipän sanalla minut meille otettiin.

En vielä silloin tietenkään voinut iskän ja äipän mukaan lähteä, kun olin niin pieni, joten jäin emoni hoiviin vielä kuukaudeksi. Tosin iskä ja äippä kävivät vielä kerran ennen kotiin tuloani minua katsomassa ja toivat oman pyyhkeensä sinne, jotta minulle ei tulisi niin ikävä kotiin kunhan aikanaan muuttaisin uuteen kotiin. Näiden kahden katsomis reissun välissä me oltiin kasvettu kovasti. Minä sainkin leikkiä siskoni kanssa, josta myös myöhemmin tuli Donna, pitkin tuvan lattiaa iskän ja äipän ollessa minua katsomassa. Muut meidän sisaruksista nukkuivat sillä välin tyyväisinä päiväuniaan.

Parin viikon päästä viimeisimmästä vierailusta iskä ja äippä tulivat minut hakemaan kotiin. Kotiin oli sinällään mukava lähteä, tosin auto kyyti ei ollut kivaa ja niinpä kesken matkan oksensin äipän syliin kaiken mitä ennen sitä olin syönyt. Sille reissulle jäi myös pyyhe, kun oksensin senkin päälle ja äippä joutui sillä siivoamaan autoakin. Äippä sanoi, että pyyhe on niin vanha, ettei sitä kannata enää pestä ja niinpä se jäi matkan varrelle roskiin. Loppumatkan pystyi pidättelemään oksennustani, vaikka olo oli huono ja kotipihaan päästyäni oksensinkin uudestaan, mutta tällä kertaa ulos.

Näin kuulemma minut päätettiin "adoptoida" iskän ja äipän toimesta aikanaan. Muuten olostani kotona olenkin jo aiemmin täällä kertoillut. Niin eipä iskä ja äippä ole minun hankkimista kertaakaan katuneet ja hyvin on pärjätty. Olenpa jopa kuullut, että joskus aikanaan saatan saada kaverinkin, kunhan sisko kasvaa ja minäkin vähän tästä vielä vanhenen.