Ukilla on vallan hyvä ruokaresepti kotailtoihin, jolla ruokitaan koko lauma.

Ensiksi otetaan lohipalat maustumaan kalamausteella muutamaksi tunniksi. Jos lohipalat ovat jäässä, niin ne pitää sulattaa esimerkiksi pöydällä, jolloin minun on ehdottomasti vahdittava niitä lohenpaloja jotteivat ne siitä vain karkaa minnekään. Koirien lohipaloja ei kuitenkaan mausteta, jottemme saa liikaa suolaa.

Sillä aikaa kun lohenpalat maustuvat, niin kuoritaan perunat, keitetään ne ja sitten kuutioidaan ne. Sen jälkeen kun lohenpalat ovat maustuneet, niin otetaan reilun kokoisi foliopaloja, joiden pohjalle laitetaan hivenen öljyä ja leivinpaperin palanen. Sen jälkeen leivinpaperin päälle laitetaan lohenpala annos perunakuutioita ja miniporkkanoita. Sen jälkeen koko komeus peitetään Aurajuusto murusilla. Tämän jälkeen koko nyytti kääritään kasaan ja nyytin päälle laitetaan vielä toinen foliopalanen, jotta nyytti pysyy varmasti kasassa.

Nyyttejä paistetaan avotulella kotakeittiön muurinpohja-alustalla tunnin verran. Nyyttien kypsyysasteen voi testata koirien nyyteillä. Ja kaikista varmin merkki siitä, että nyytit ovat kypsiä, on se että koirat tulevat norkoilemaan kodan sisälle. Kyllä koiran kuono kertoo kypsän kalan.