Viime viikon perjantai-iltapäivänä me koko lauma suuntasimme matkamme kohti Mummolaa, jossa ensimmäisenä meitä vastassa oli Lissu, joka oli haettu Mummolaan jo edellisenä päivänä. Lissu piti ottaa pihatiellä meidän autoomme kyytiin, jotta se ei jäisi automme alle. Kun minut sitten laskettiin pois automme takakontista, niin pistimme heti pystyyn normaalin juoksuleikkimme: Juoksimme ympäri taloa, aittaa, navettaa ja etenkin Mummolan pihalla kasvavaa pensasta, jonka läpi juoksimme useita kertoja.

Puskarallille Ukki kuitenkin teki yhdessä vaiheessa stopin, koska aamukasteinen pensas kasteli myös meidän turkkimme läpimäräksi. Kuten arvata saatatte, niin märkään turkkiin tarttuu kaikki hiekka ja kuivat risut yms. Kasvin osat.

Puskarallista tulee ankara nälkä, jonka illasta tyydytimme kotaruoalla. Kotaruoasta kertoilen toisessa kirjoituksessa hieman enemmän.

Puskarallin lisäksi keksimme Lissun kanssa aivan uuden aktiviteetin, nimittäin sorsajahdin, jonka kuulimme alkaneen virallisesti 20. päivä elokuuta. Kun huomasimme, että sorsat uiskentelivat liian läheltä Mummolan rantaa, niin minä polskautin itseni järveen sorsien perään. Koska rannassa vesi oli niin matalalla, niin minä kahlasin pomppien sorsien perässä puoleen väliin järven lahtea. Siinä pomppiessani vesi vain vaahtosi valkoisena. Lissun huomatessa sorsat ja järven vesitilanteen, niin myös se ui. Emme kuitenkaan tällä kertaa saaneet sorsia kiinni, koska aina päästessäni niitä lähelle, niin ne ryökäleet pyrähtivät kaakattaen lentoon. Uituani kotvasen lentävien sorsien perässä ja todettuani etten saa niitä kiinni, niin kiipesin sitten yhdellä liki vedenalaiselle kivellä istumaan ja tarkkailemaan ulapalla uivia sorsia. Siinä kivellä istuessani olin kuulemma muistuttanut erästä pari tuhatta vuotta elänyttä miestä, joka oli osannut kävellä järven pinnalla. Se vetten päälläkävelytaito olisikin näppärä taito sorsanmetsästykseen.

Epäonnistuneen sorsanmetsästyksen tuloksena ei ollut muuta kuin ankara nälkä, jonka saimme tyydytettyä heti pihaan palattuamme. Mummolassa ainakin pelaa tuo ruokahuolto.

Sunnuntaina Lissu lähti kotiinsa, jolloin minä jouduin itse keksimään aktiviteettini. Onneksi sitä ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Mummolan pihaan viipotti kettu. Kettu ei ehtinyt siinä kauaa vilkuilla, kun minä annoin ketulle vilkkaat lähdöt.

Maanantaina sitten aloin jo odottelemaan Iskää, Äippää ja Pikkusiskoa saapuvaksi minua hakemaan, koska laskin että vierailuni oli jo kestänyt tarpeeksi monta yötä, jolloin yleensä minua tullaan hakemaan. Harmikseni jouduin toteamaan, ettei minua tultukaan vielä hakemaan. Harmitusta ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, koska pääsin taas rantakotaan ruokailemaan. Tällä kertaa sain herkullisia kanapihvejä.

Tiistaina sitten jatkoin Iskän, Äipän ja Pikkusiskon odottelua, joka palkittiin sitten iltapäivällä, jolloin minua tultiin hakemaan. Olin todella innoissani: Juoksin ympäri autoa, hypin ilmaan, vinguin ääneen ja vouhotin ihan yleisesti. Jälleennäkeminen oli todella vauhdikas.

Sinä iltana löysin Mummolan pihalta erään puun alta aivan uuden punaisen ja jännittävän tuoksuisen pallon. Heti pallon löydettyäni otin sen suuhuni ja kannoin sen sisälle näyttääkseni sitä kaikille. Mummo ainakin ilahtui siitä, koska hän rupesi nauramaan minulle ja väitti minun näyttävän ihan jouluporsaalta se pallo suussani.

Illan tullen lähdimme sitten koko porukka kotiin, jossa sitten menin heti nukkumaan. Viikonloppu oli kovin rankka, joten eilispäiväkin meni oikeastaan nukkuessa.