Kerroin jo aikaisemmin millä tavoin viihdytän Pikkusiskoani. Nyttemmin noita viihdytystapoja on kertynyt lisää.

Toissapäivänä pääsin ulkoilemaan heti Iskän tultua kotiin. Suuntasimme matkamme sellaiselle reitille, jossa en ollut kulkenut kuin kerran aikaisemmin Äipän kanssa. Yritin muistella, että minne se reitti meidät veisi, mutta en oikein muistanut sitä. Kuljin vain taluttimessa haistellen hajuja ja haukkuen erään talon pihassa kärryä lastaavia miehiä, liekkö olleet varkaita. Kohta saavuimme erään talon pihaan, jossa Iskä sitoi minut aitaan kiinni ja komensi minut istumaan ja odottamaan siksi aikaa kun Iskä kävisi sisällä. Istuin ensin ja sitten painuin maahan, koska Iskää ei alkanut heti kuulumaan takaisin. Siinä maatessani huomasin, että ihan siinä lähellä seinän vieressä oli Pikkusiskon kärryt, joten aloin aavistelemaan että nyt oltiin hakemassa Pikkusiskoa. Ja kohta talon ulko-ovi avautui ja Iskä astui ulos Pikkusisko sylissään. Heti kun Pikkusisko näki minut, niin hän alkoi nauramaan. Sitten Iskä tuli luokseni ja kyykistyi Pikkusisko sylissään minun lähelleni, jolloin pääsin haistamaan Pikkusiskoa ja ehdin minä vähän nuolaistakin Pikkusiskoa poskesta, jolloin Pikkusisko nauroi vain yhä enemmän. Sitten Iskä nousi, laittoi Pikkusiskon kärryyn ja irroitti minut aidasta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään yhdessä kotiin.

Eilen illalla viihdytimme Iskän kanssa Pikkusiskoa siten, että Iskä heitteli palloa, jonka minä kävin sitten noutamassa. Ja aina Iskän heitettyä pallon ja minun sännätessä sen perään, niin Pikkusisko räjähti nauramaan. Ja minä kun juoksin pallo suussa takaisin Iskän ja Pikkusikon luokse, niin Pikkusisko räjähti taas nauramaan.