Yöllä alkoi suolta painamaan hirveästi eli iski kaamea kakkahätä. Kävin tökkimissä kuonollani Iskää ja Äippää, mutta eivät he heränneet tökkimiseeseni ja lähteneet käyttämään minua ulkona. Kokeilin myös tassullani avat ulko-oven, mutta en saanut kuin maton kulman hieman ruttuun.

Kiertelin pitkin pesäämme ja koitin kuumeisesti pohtia missä voisin saada helpotuksen. Makuuhuoneeseen ei ainakaan sopinut mennä, sillä siellähän nukutaan. Eikä myöskään olohuoneeseen, sillä se on täynnä Pikkusiskon tavaroita.

Sitten aloin haistelemaan Äipän meille tuomaa uuttaa mattoa. "Tämä ei haise vielä kotoisalta. Tähän voin kakata." -tuumin ja kyykistyin saaden heti helpotuksen. Ensin puhalsin pari pientä palleroa pihalle ja sitten paljon ruskeaa ja kitkeränhajuista liejua. Ah, sitä helpotusta!

Sitten hiippailin eteiseen nukkumaan, sillä minua hävetti sisälle kakkiminen ja eihän kukaan tervekuonoinen koira olisi voinut nukkua siinä lemussa. Mietin siinä nukkumaan ruetessa, että miten kertoisin tästä vahingosta Iskälle ja Äipälle.

Sitten aamun valjetessa makuuhuoneesta alkoi kuulua musiikkia ja säntäsin kiireesti tökkimään Iskää ja Äippää hereille ja kertomaan vahingostani. Äippä nousikin sitten pitkällisten kuonolla tökkimisten jälkeen ylös ja lähti kohti vessaan. Äipän vessareissu loppu kuin seinään hänen huomatessa yöllisen vahinkoni.

Sittenpä sitä alkoikin tapahtua: Äippä kantoi maton pesuhuoneeseen, sitten Pikkusisko lähti kävelemään kohti vahinkoa, sitten Iskä kaappasi Pikkusiskon syliinsä, sitten Äippä säntää pyyhkimään lattialle valunutta vahinkoa ja viimeisenä Iskä ja Äippä sulkeutuivat pesuhuoneeseen huuhtomaan vahinkoa matosta Pikkusiskon jäädessä itkemään oven toiselle puolen. Ja kaiken tämän aikana minä olin eteisessä pienenä ja huomaamattoman kuin pikkuruinen hiiri.

Onneksi Iskä ja Äippä olivat niin ymmärtäväisiä, että eivät toruneet minua yhtään koko episodin aikana.

Mistähän maha menikin niin löysäksi? Ehkä söin jotain sopimatonta ulkona, tai ehkä en.