Ollaan Iskän kanssa käyty muutamana iltana aivan uudella tavalla lenkillä. Uusi tapa on sellainen, että Iskä istuu sellaisen kaksipyöräisen häkkyrän päällä ja minä ravaan valjaissa häkkyrän vieressä. Muistaakseni kokeilimme tuota tapaa ensimmäisenä kesänäni, mutta silloin siitä ei Iskän sanojen mukaan tullut mitään, koska minä muka olisin ollut liian vouhu. Milloinkaan en ole vouhunnut, enkä tule vouhuamaan!

Lenkit aloitimme rauhalliseen tapaan, sillä menimme aluksi niin hiljaa, että minä vain ravasin kevyesti Iskän häkkyrän vieressä. Aluksi minä meinasin määrätä suunnan ja vauhdin, mutta minun täytyi tyytyä Iskän määräysvaltaan, sillä hän karjahteli niin pontevasti käskyjä "EI SINNE!" ja "TÄNNE NÄIN!". Kai minä tein myös jotain oikeinkin sillä Iskä muisti jopa kehuakin minua välillä.

Ensimmäisellä lenkillä tapahtui yksi jännittävä tapaus: Olimme laskeutumassa mäkeä alaspäin, kun tien viereisestä metsiköstä lähti jänis syöksymään syvemälle metsään. Voitte varmaan arvata mitä minä meinasin tehdä? Aivan oikein: säntäsin jäniksen perään. Samassa kun lähdin säntäämään jäniksen perään, niin Iskä komensi minut pysähtymään ja samalla löi häkkyrästä jarrut kirskuen pohjaan. Häkkyrän vauhti ei ollut edes kunnolla pysähtynyt kun Iskä jo pudottautui häkkyrän satulasta alas. Iskä kertoi, että hänen häkkyrä on naistenmallia, josta voi kuulemma turvallisesti pudottautua pois satulasta.

Muuten lenkit ovat menneet ilman sen kummempia kommelluksia. Tämä uusi lenkkitapa onkin mielestäni kiva, koska pääsen ravaamaan kovempaa vauhtia kuin silloin kun Iskä kävelyttää minua.