On se kumma miten synttärisankaria kohdellaan, siis aivan kohtuutonta kohtelua. Tänä aamuna äippä lupasi minulle, että pääsen äipän mukaan kaupunkiin asioille. Totta kai olin innoissani, että pääsen mukaan autoilemaan ja reissun päälle. No me lähdetiin tällä kertaa äipän kanssa kahden liikkeelle, iskän ja pikkusiskon jäädessä kotiin.

Ennen lähtöä, äippä käytti minut tarpeillani normaaliin tyyliin ja pakkasi minut autoon ja hurautti liikkeelle. Äippä ajeli kaupunkiin erään talon eteen, jossa vielä sain jalotella hetken ja tehdä vielä viimeiset tarpeet, kunnes äippä suuntasi kulkunsa kohti taloa. Menin tietysti innoissani perästä, että minnekäs kivaan paikkaan nyt ollaan menossa, mutta kun äippä avasi talon oven tulvahti sisältä eläinlääkärin haju, joten pistin jarrut päälle ja kurvasin ovelta takaisin autolle niin, että äippä tuli nöyrästi minun perässäni. Tosin nyt äippä vuorostaan pisti jarrut päälle, eikä antanut periksi ja päästänyt minua luikkimaan takaisin autoon. Äippä houkutteli ja sinnikkäästi jarrutti menoani autolle ja niinpä minun oli taivuttava luikkimaan eläinlääkärin vastaanotolle useamman minuutin taivuttelujen jälkeen.

Sisällä äippä meni istumaan penkeille odottamaan meidän vuoroa minun vouhutessa pois lähtöä. Äippä pyysi minut kuitenkin viereensä istumaan ja minä meinasin kavuta ihan penkille äipän viereen, mutta totesin penkin olevan kovin pieni meille molemmille, niinpä istuin kiltisti ja tiiviisti äipän jalan juureen. Pelotti niin karmeasti, että tärisin niin, että korvanikin lepattivat ja joka kerta kun äippä liikahti tai nousi tuolista olin suuntaamassa ulko-ovelle ja pois. Äippä ei tosin edelleenkään antanut minun lähteä minnekään, vaan antoi ensin minun paperit yhdelle tädille ja käski sitten minut lavetille istumaan. Kutsuivat tätä lavettia vaa'aksi. Painoa minulla oli 30,6 kiloa, joten ihan sopivasti, mutta pyöristyä en kuulemma enää saisi. No siitä ei huolta, kun ruokaakin saan vain öisin, kun pikkusisko nukkuu, kun muuten pikkusisko saattasi leikkiä ja maistella ruokani.

Vaa'alla käytyäni me istuttiin vielä hetki odottamassa, kunnes meidän piti äipän kanssa siirtyä toiseen huoneeseen. Äippä istui siinäkin huoneessa penkille ja pyysi minut luoksensa istumaan. Lääkäri tosin halusi minut seisomaan, mutta minä en olisi halunnut, joten äippä nosti minun ahterin ylös häännästä, kun en maanitteluilla ja takapuoleen taputuksillani nostanut ahteriani. Seisoessani lääkäri tutkaili minut päällisin puolin korvista tassuihin ja kuunteli sydäntäni. Kaikki oli sen tiimoilta kunnossa ja sain kehuja, että olen hieno koira. Kehuista kiitoksena sain vielä kaksi piikkiä nahkaani, tosin en edes huomannut niitä, kun jäänäsin jo muuten koko käyntiä. Piikkien jälkeen puhe äipän ja lääkärin kesken kuulosti siltä, että homma olisi ohi ja äippäkin nousi tuoliltaan, joten minähän suuntasin oitis ovelle. Lääkärikin naureskeli, että koiralle näytti löytyvän korvat ja häntä, kun tiesin pääseväni pois. Äippä ei tosin vieläkään laskenut minua ulos, vaan kävi vielä maksamassa rahaa tästä minun "kiduttamisestani", jonka jälkeen päästiin lähtemään.

Voi kuinka olinkaan iloinen kun pääsin pois tuolta talosta ulos ja autolle, jonne hyppäsin oitis, etten vain joudu jäämään tuonne. Vaikka ei tuo reissu kauaa kestänytkään, ehkä vajaan puoli tuntia, niin silti siinä oli tarpeeksi syntymäpäivä aamulleni, enkä edes ole vielä saanut tuosta hyvästä ja muutenkaan syntymäpäivälahjaani, mutta toivotaan, että edes jossain vaiheessa tänään saisin jotain herkkuja.