Minulla on tapana piilottaa sellaiset ruuat, joita en jaksa syödä tai ne ovat seehverille kelpaamatonta ravintoa. Tässä toissa iltana Iskä antoi minulle ruuaksi pinaattilettuja. Minulle ne eivät oikein heti maistuneet, joten ne olivat tarjolla useaa otteeseen. Iskä vissiin kuvitteli, että minä olen muka jokin Kippari-Kalle.

Sitten minä päätin, että nyt on saatava jotain muuta syötävää ja päätin sitten piilottaa letut. Ensimmäisen letun kävi piilottamassa kirjahyllyn taakse, koska siellä oli juuri letun mentävä rako hyllyn ja seinän välissä. Kannoin letun hyllyn kulmalle ja aloin työntämään kuonollani lettua rakoon. Kuonostani lähti vain "SVIIK! SVIIK!" -ääniä, kun kuononi viisti pitkin lattiaa.

Kun ensimmäinen lettu oli kätketty, niin kävin hakemassa toisen letun ja kätkin sen kirjahyllyn toiseen päähän. Sitten kävin hakemassa kolmannen letun ja aloin piilottamaan sitä tassupyyhkeeni alle sohvan viereen. Tässä vaiheessa Iskä oli nauranut touhuilleni jo hyvän tovin ja hän kehottikin minua syömään letut. Ja killti koira kun olen, niin minä söin letut pois.

Tänä aamuna Äippä antoi minulle palan juustoa, joka ei minulle juuri silloin maistunut, joten päätin kätkeä sen. Kannoin juuston pienen hyllyn luokse, jonka takana on myöskin sopiva rakonen, ja aloin samoin työntämään juustoa piiloon kuonollani "SVIIK! SVIIK!" -äänien säestyksellä. Kätkiessäni juustoa Iskä ja Äippä nauroivat minulle, joten päätin etsiä juustolle paremman piilopaikan, joka sitten löytyikin patjani ja seinän välistä. Se piilo oli kuitenkin huono, koska Pikkusisko löysi juustoni ja alkoi maistamaa sitä. Onneksi Äippä ehti hätiin ja antoi juusto takaisin minulle ennen kuin Pikkusisko ehti syödä juustoani suihinsa. Ja sitten minä loppujen lopuksi söin sen juuston, koska Pikkusisko varmisti, että juusto oli varmasti syötäväksi kelpaavaa. Sillä minulle ei syötetäkään ihan mitä tahansa.