Iskä toi yksi ilta jostain vanhat sähköurut ja hetken niiden kimpussa touhuttuaan laittoi ne lattialle pikkusiskon soitettavaksi. Siskon soiteltua aikansa ja iskänkin hävittyä paikalta minä päätin hiippailla myös tutkimaan moista aparaattia. Iskä oli jättänyt virrat päälle urkuihin ja kun minä tein tarkempaa tuttavuutta laitteen kanssa tulin soittaneeksi sitä kuonollani. Iskä ja äippä oli ensin ihmeissään kuunnelleet, että mikä laitteelle oikein tuli, kun yksin soi, kun heidän mielestään kukaan ei ollut soittamassa, mutta eipä ne arvanneet, että minä kävin musikaalisia taipumuksiani testailemassa ennen kuin he kävivät asiaa ovelta kurkkaamassa.