maanantai, 6. elokuu 2012

Hau!

Tassun jälkiä silloin tällöin saattaa olla nuuskittavissa osoitteessa

 

saksanpaimenkoiradonna.blogspot.com

 

Donna

torstai, 23. joulukuu 2010

Hyvää joulua!

On jo tovi mennyt aikaa, kun viimekksi olen täällä häntääni käynyt heilauttamassa. Tuppaa vain tuo aika kulumaan huomaamatta. Minulle kuuluu kaiken kaikkiaan ihan hyvää. Elelen seesteisiä päivä ei niin seesteisessä perheessä, kun tuota vilinää ja vilskettä tuntuu ympärillä riittävän, kun nuo kolme ihmislasta sitä aikaan kyllä saa. Hyvä, jos on hetki hiljaista aikaa yöllä, tai ei edes silloin ole hiljaista, joku kuitenkin kuorsaa. Todellakin noita ihmislapsia tässä onkin paimennettavana ollut jo reilun vuoden kolme, joista pienin on innostunut nyt tutkimaan anatomiaani, milloin on korvat maisteltavana tai milloin huulet rullalla jne. mutta olkoot, helpommalla pääsen, kun annan hetken tutkia, kun ei tuo into ja mielenkiinto vielä noilla pienillä pitkään kestä. Ja onpa minulla ässäkin hihassa, jos räpeltäminen ei kiinnosta minua, niin lipaisen pikku pikku märän pusun poskelle, niin johan loppuu se räplääminen, niin pääsen kuin koira veräsjästä tilanteesta karkuun. Yleensä kuitenkin annan ipanoiden laittaa minut solmuun, jos tahtovat. On niiden kanssa kiva touhuta!

Hitsi, mutta on niistä pikku ipanoistakin välillä hätä. Minähän tykkäisin, että oma laumani pysyisi koossa koko aika tässä lähettyvilläni, eikä ne säntäilisi milloin minnekin, käyvät muka töissä ja päivähoidossa. Viime keväänä ja alkukesästä isommat lapsista sai luvan alkaa ulkoilemaan omalla pihalla ilman että joku on heidän kanssaan ulkona. Sehän oli tyyten uutta minulle ja alkuun en meinannutkaan uskoa, että äippä saattoi laskea noin vastuuttomasti osan laumastani ulos ilman vartiointia. Äippä kyllä rauhoitteli aina vahtivansa itse pentunsa, mutta en minä ihan voinut vahtimatta olla. Alkuun säntäilinkin sisälle ja ulos (parvekkeelle) tarkastamaan, että onhan kaikki hyvin, ennen kuin opin todellakin luottamaan, että äippä kyllä hoitaa homman kotiin. Huh, oli se vaan aika puuhaa.

Tämä uusi pesä on oikein mukava. Olenkin kotiutunut tänne loistavasti tuon muun porukan kanssa, vaikkei edellisessäkään ollut mitään vikaa. Tässä uudessa asunnossa on kuitenkin se ihanuus, että heti kun ovesta menee ulos, pääseekin pihalle suorilla, eikä tarvistse mitään hissi- tai rappurallia pitää. Tai no rappuja joutuu kyllä kulkemaan edelleen, mutta se on pientä entiseen nähden. Sen lisäksi tässä on vieressä heti metsää, joten hotelli helpotuskaan ei ole kaukana. Olenpa joskus yön pimeinä tunteina, kun mahani on kuralla ja olo karmea, että heti on ulos päästävä, käynyt muutaman kerran yksinkin ulkona. Olen sen verran luotto rouva jo, että sellaisen etuuden olen silloin tällöin ansainnut. Yleensä minulla onkin tuolloin niin kauhea hätä, että olen jo tulossa takaisin, ennen kuin unenpöpperöiset ihmiset ole edes saaneet ulkovaatteita päälleen, kun minä olen tulossa takaisin. Kaipa ne on todenneetkin, että yöllä tässä lähistöllä ei liiku juuri ketään, että voin tehdä noin, vaikka en saisi niin tehdäkään edes yöaikaan.

Täällä on myös ihana iso parveke, jossa minä kevätauringon alkaessa lämmittämään aloinkin viettää aikaani enemmän ja enemmän ja kesällä helteellä melkein asuinkin parvekkeella, jos sinne ei suoraan paistanut aurinko. Helteiden aikaan aivan kuumimpaan aikaan parveke olikin vähän liian kuuma, jos ei tuuli yhtään viilentänyt. Päätettyäni siirtää luuni kesämajaan alkukeväästä siirsi äippä minun patjan parvekkeen arkun päälle, jonka päällä olikin kiva makoilla ja kesän tullen, sain myös vesikupin parvekkeelle, kun vesi pysyi sulana. Ai niitä lomapäiviä! Monta kertaa en edes kehdannut tulla sisälle, kun muut lähtivät jonnekin, vaan jäin parvekkeelle paistattamaan päivääni ilman huolen häivää. Ja mikä noista ihmisista on ollut huvittavinta, että minä valpasvahtikoira en edes viitsinyt silmääni räpsäyttää parvekkeella pomppiville linnuille, jotka parhaillaan melkein kuonolleni tulevat. Tulkoot, oravalle voin jo kyydit antaa, jos tupsuhäntänsä yhtä aikaa minun kanssa parvekkeelle tuo.

Syksyllä minä täytinkin jo kuusi vuotta ja toki herkuin syntymäpäiväni jälleen muistettiin, mutta ikä tuo myös vaivoja tullessaan. Tosin jo ennen syntymä päivääni minulla mitä ilmeisimmin asitusvammasta johtuen tuli takakäpälät todella kipeiksi. Liikkumiseni oli todella kankeaa ja asennon vaihdot piti tehdä kelaten, enkä kärsinyt juuri lainkaan hypätä. Tassukrempan takia jouduinkin lääkäriin näytille, mutta testeissä ei tullut mitään vakavaa onneksi esille. Lääkäri tuikkasi tuolloin minulle kipulääkettä piikillä ja äippä jatkoi lääkitsemistä tabletteina kotona. Alkuun näyttikin, että tassut ei juuri tulehduskipulääkkeillä parane, mutta kyllä kuuri sittenkin tehosi. Pikku hiljaa tassut palautui ennalleen, eikä vaivasta tällä hetkellä ole tietoakaan.

Syksy toi tullessaan myös suru-uutisia, kun mummolan koira nelikosta, johon itsekin kuulun yksi on nyt poissa. Lissulle tuli joku vaiva, joka alkoi näkyä käytöshäiriöinä meitä muita kohtaan ja kärjistyen eräänä syyspäivänä tassurysyksi, jolloin ihmiset olivat todenneet, että ainoa vaihtoehto on päästää Lissu kärsimyksistään autuaammille haukkumaille. Niinpä meitä on nykyään mummolassa kirmailemassa minun lisäkseni Eetu ja Senni ja aika usein me nähdään täälläkin minun pesälläni.

Tässä lyhykäisyydessään kuulumisiani kuluneelta vuodelta. En uskalla luvata mitään, kuinka usein käyn tassuineni napsuttelemassa kuulumisia tänne, mutta yritän kuitenkin silloin tällöin joskus jopa kuvien kera. Välillä vain vuorokaudessa loppuu tunnit kesken ja kun rauhallinen hetki tulee, sammun kuin saunalyhty sohvalle. Niinpä toivottelen kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Huiskauttakaamme häntää, kun tavataan!

perjantai, 19. maaliskuu 2010

Ei otsikkoa

Kylläpä tuo aika vilistää hurjaa vauhtia. Ei tässä nykyään enää juuri jouda koneelle, kun on kolme noita ihmistenavaa vahdittavana ja siinä sitä puuhaa riittääkin. Uuteen kotiin olen jo kotiutunut hyvin ja tykkään asua täällä. Tässä on lähellä hyvät maastot missä rymytä niin minun kuin noiden ipanoidenkin. Päivissä meillä riittääkin touhua niin paljon, että illasta kun lapset on nukkumassa en minä jaksakkaan kuin tankata mahani täyteen ja kellahtaa kyljelleni sohvalle.

Lopuksi terveiset äipälle, että nyt on mun vuoro olla koneella.

tiistai, 19. tammikuu 2010

Uusi vuosi, uusi pesä ja touhua muutenkin

Kerrankin pääsin koneelle, että kerkeän tassuttelemaan kuulumiseni. Tässä on ollut viime kuukausi aika haipakkaa noilla lauman ihmisillä ja miksei myös minulla. Siihen vielä ihmislauman koneista paukahti toinen rikki, joten yhdelle koneelle on ollut jonoa, enkä ole sen vuoksi koneella ollut.

Joulu oli ja meni, kuten uusi vuosikin. Jouluaattoa vietin muun lauman tavoin kotona, mutta joulupäivänä jäin mummolareissulla maalle viikoksi joululomalle Eetun luo. Vietin viikon mummolassa ulkoille, minkä pakkasilta pystyttiin sekä herkutellen, laiskotellen, saunoen ja leikkien. Kerran kävin viikon aikaan pyörähtämässä kotona ja muutaman kerran muu lauma kävi maalla, mutta takaisin kaupunkiin en tullut ennen kuin vasta uuden vuoden jälkeen. Syy lomailuuni ei ollut sinällään mikään hermo- tai rentoutusloma, vaan lauman ihmisjäsenet kuulemma järjesteli muuttoa. Ihmettelinkin noiden ihmisten touhua lomani aikana, kun kovin kummasti ne toususi kotona pyörähtäessäni jotain ihmejuttuja koko ajan ja ukkikin hävisi mummolasta aina iltaisin jonnekin sekä ihmislauman lapsista osa oli monena päivänä maalla myös. Touhu oli sen verran oudon oloista, että itsekin oli ihan ihmeissäni. Ihmetystäni lisäsi vielä reilusti se, kun vihdoin pääsin takaisin kotiin lomalta, kun muut laumastani tulivat minua hakemaan ja sanoivat lähtiessämme, että mennään kotiin ja ajettiinkin aivan väärään paikkaan ja väärään pihaan.

Ensimmäisen illan minulla oli pää aivan sekaisin uudessa kodissani. Muut tosiaan väitti, että tultiin kotiin, mutta ei se minusta siltä vaikuttanut. Omia tavaroita kyllä löytyi ja lauma oli kasassa, mutta paikkassa oli erikoisia hajuja sekä muutenkin ylimääräistä roinaa siellä täällä. Se ilta menikin odotellessa, että milloin muu lauma kasaa luunsa ja lähdetään oikeasti kotiin. Mutta ei nuo näyttäneet nousevan ja lähtevän minnekkään, ennemminkin painuivat maaten, kun ilta oli jo pitkällä. Ei sitten auttanut kuin minunkin painua maate. Linnoittauduinkin sitten ihmislauman lapsista keskimmäisen sänkyyn, kun sain siihen luvan ja nukuin melkein koko yöni siellä, kun omaa paikkaa ei oikein vielä löytynyt. Myös seuraavan päivän makailin sängyssä, odotellen kotiin lähtöä ja toisaalta poissa jaloista, kun kaikki touhusi koko ajan jotain.

Pikku hiljaa kuitenkin oli vain todettava, ettei laumani taida kuitenkaan enää kotiin lähteä, kun entistä enemmän he näyttävät asettuvan aloilleen tähän uuteen paikkaan, joten kai tätä pitää kodiksi rueta sanomaan. Ja kyllä tämä paikka alkaa tuntua entistä enemmän kodilta, mitä enemmän täällä on touhuttu paikkoja kuntoon ja minullekin omat makuu paikat on jo löytynyt.

Tuon pesän muutto vimman tiimoilta täällä on käynyt viime aikoina vieraitakin reilusti, on käynyt tuttua ja vähemmän tuttua porukkaa. Muuton lisäksi vieraita on käynyt ihmislauman lasten tiimoilta, kaksi vanhempaa on viettäneet synttäreitä ja niiden tiimoilta minulla kuulemma viel ävahdittavaa jatkossakin riittää ja aivan tuorein lauman jäsen sai vasta nimensä, joten senkin vuoksi meillä on ollut vieraita käymässä. Siis ei ole seehverin päivät täällä pitkäksi käyneet ja illasta kun taloon on laskeutunut hiljaisuus on hyvä oikaista sohvalle ja uneksia. Kuulemma oikein joskus kuorsaan, jota en kyllä usko, kun en ole itse kuullut. Ja aamusta, jos äippä ei lasten kanssa heräile, niin ulkoilun ja iskän lähdettyä töihin hiippailen salaa äipän ja lauman pienimmän lapsen viereen nukkumaan ja suojelemaan heitä.

Onneksi täältä uudesta pesästä löytyi tällainen mukavan lämmin makuupaikka. Parannus edelliseen pesään nähden.

torstai, 24. joulukuu 2009

Hyvää joulua!

En ole kerennyt paljoa kirjoitella kuulumisiani vähään aikaan, kun minulla on ollut tassut täynnä hommia viimeisen kuukauden aikana. Tänne ilmaantui viime kuun aikaan, yksi uusi ihmislapsi, jota on pitänyt nuuskutella ja vahtia. Alkuun olin jokaisesta pienestäkin inahduksesta huolissani, mutta, nyt olen jo tottunut siihen, että tuo pikku paketti päästää ääniä ilmoille, mutta kyllä nuo ihmiset näyttää tekeleensä hoitavan.

Pikku paketin ilmaantumisen lisäksi, minulla on kiirettä piisannut, kun olen pakkaillut kamppeitani kasaan, kun vaihdan muun lauman kanssa pesää uudeksi vuodeksi. Päästään vähän isompaan pesään, jossa meille kaikille on taas vähän enemmän tilaa ja mikä parasta, vieressä on mukavat ulkoilualueet, vaikka ei nykyisissäkään ole valittamista.

Mutta tässä pikaiset kuulumiset ja toivottelen nyt tässä samalla hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta kaikille! Kirjoittelen taasen, kunhan aika paremmin antaa periksi. :)