On jo tovi mennyt aikaa, kun viimekksi olen täällä häntääni käynyt heilauttamassa. Tuppaa vain tuo aika kulumaan huomaamatta. Minulle kuuluu kaiken kaikkiaan ihan hyvää. Elelen seesteisiä päivä ei niin seesteisessä perheessä, kun tuota vilinää ja vilskettä tuntuu ympärillä riittävän, kun nuo kolme ihmislasta sitä aikaan kyllä saa. Hyvä, jos on hetki hiljaista aikaa yöllä, tai ei edes silloin ole hiljaista, joku kuitenkin kuorsaa. Todellakin noita ihmislapsia tässä onkin paimennettavana ollut jo reilun vuoden kolme, joista pienin on innostunut nyt tutkimaan anatomiaani, milloin on korvat maisteltavana tai milloin huulet rullalla jne. mutta olkoot, helpommalla pääsen, kun annan hetken tutkia, kun ei tuo into ja mielenkiinto vielä noilla pienillä pitkään kestä. Ja onpa minulla ässäkin hihassa, jos räpeltäminen ei kiinnosta minua, niin lipaisen pikku pikku märän pusun poskelle, niin johan loppuu se räplääminen, niin pääsen kuin koira veräsjästä tilanteesta karkuun. Yleensä kuitenkin annan ipanoiden laittaa minut solmuun, jos tahtovat. On niiden kanssa kiva touhuta!

Hitsi, mutta on niistä pikku ipanoistakin välillä hätä. Minähän tykkäisin, että oma laumani pysyisi koossa koko aika tässä lähettyvilläni, eikä ne säntäilisi milloin minnekin, käyvät muka töissä ja päivähoidossa. Viime keväänä ja alkukesästä isommat lapsista sai luvan alkaa ulkoilemaan omalla pihalla ilman että joku on heidän kanssaan ulkona. Sehän oli tyyten uutta minulle ja alkuun en meinannutkaan uskoa, että äippä saattoi laskea noin vastuuttomasti osan laumastani ulos ilman vartiointia. Äippä kyllä rauhoitteli aina vahtivansa itse pentunsa, mutta en minä ihan voinut vahtimatta olla. Alkuun säntäilinkin sisälle ja ulos (parvekkeelle) tarkastamaan, että onhan kaikki hyvin, ennen kuin opin todellakin luottamaan, että äippä kyllä hoitaa homman kotiin. Huh, oli se vaan aika puuhaa.

Tämä uusi pesä on oikein mukava. Olenkin kotiutunut tänne loistavasti tuon muun porukan kanssa, vaikkei edellisessäkään ollut mitään vikaa. Tässä uudessa asunnossa on kuitenkin se ihanuus, että heti kun ovesta menee ulos, pääseekin pihalle suorilla, eikä tarvistse mitään hissi- tai rappurallia pitää. Tai no rappuja joutuu kyllä kulkemaan edelleen, mutta se on pientä entiseen nähden. Sen lisäksi tässä on vieressä heti metsää, joten hotelli helpotuskaan ei ole kaukana. Olenpa joskus yön pimeinä tunteina, kun mahani on kuralla ja olo karmea, että heti on ulos päästävä, käynyt muutaman kerran yksinkin ulkona. Olen sen verran luotto rouva jo, että sellaisen etuuden olen silloin tällöin ansainnut. Yleensä minulla onkin tuolloin niin kauhea hätä, että olen jo tulossa takaisin, ennen kuin unenpöpperöiset ihmiset ole edes saaneet ulkovaatteita päälleen, kun minä olen tulossa takaisin. Kaipa ne on todenneetkin, että yöllä tässä lähistöllä ei liiku juuri ketään, että voin tehdä noin, vaikka en saisi niin tehdäkään edes yöaikaan.

Täällä on myös ihana iso parveke, jossa minä kevätauringon alkaessa lämmittämään aloinkin viettää aikaani enemmän ja enemmän ja kesällä helteellä melkein asuinkin parvekkeella, jos sinne ei suoraan paistanut aurinko. Helteiden aikaan aivan kuumimpaan aikaan parveke olikin vähän liian kuuma, jos ei tuuli yhtään viilentänyt. Päätettyäni siirtää luuni kesämajaan alkukeväästä siirsi äippä minun patjan parvekkeen arkun päälle, jonka päällä olikin kiva makoilla ja kesän tullen, sain myös vesikupin parvekkeelle, kun vesi pysyi sulana. Ai niitä lomapäiviä! Monta kertaa en edes kehdannut tulla sisälle, kun muut lähtivät jonnekin, vaan jäin parvekkeelle paistattamaan päivääni ilman huolen häivää. Ja mikä noista ihmisista on ollut huvittavinta, että minä valpasvahtikoira en edes viitsinyt silmääni räpsäyttää parvekkeella pomppiville linnuille, jotka parhaillaan melkein kuonolleni tulevat. Tulkoot, oravalle voin jo kyydit antaa, jos tupsuhäntänsä yhtä aikaa minun kanssa parvekkeelle tuo.

Syksyllä minä täytinkin jo kuusi vuotta ja toki herkuin syntymäpäiväni jälleen muistettiin, mutta ikä tuo myös vaivoja tullessaan. Tosin jo ennen syntymä päivääni minulla mitä ilmeisimmin asitusvammasta johtuen tuli takakäpälät todella kipeiksi. Liikkumiseni oli todella kankeaa ja asennon vaihdot piti tehdä kelaten, enkä kärsinyt juuri lainkaan hypätä. Tassukrempan takia jouduinkin lääkäriin näytille, mutta testeissä ei tullut mitään vakavaa onneksi esille. Lääkäri tuikkasi tuolloin minulle kipulääkettä piikillä ja äippä jatkoi lääkitsemistä tabletteina kotona. Alkuun näyttikin, että tassut ei juuri tulehduskipulääkkeillä parane, mutta kyllä kuuri sittenkin tehosi. Pikku hiljaa tassut palautui ennalleen, eikä vaivasta tällä hetkellä ole tietoakaan.

Syksy toi tullessaan myös suru-uutisia, kun mummolan koira nelikosta, johon itsekin kuulun yksi on nyt poissa. Lissulle tuli joku vaiva, joka alkoi näkyä käytöshäiriöinä meitä muita kohtaan ja kärjistyen eräänä syyspäivänä tassurysyksi, jolloin ihmiset olivat todenneet, että ainoa vaihtoehto on päästää Lissu kärsimyksistään autuaammille haukkumaille. Niinpä meitä on nykyään mummolassa kirmailemassa minun lisäkseni Eetu ja Senni ja aika usein me nähdään täälläkin minun pesälläni.

Tässä lyhykäisyydessään kuulumisiani kuluneelta vuodelta. En uskalla luvata mitään, kuinka usein käyn tassuineni napsuttelemassa kuulumisia tänne, mutta yritän kuitenkin silloin tällöin joskus jopa kuvien kera. Välillä vain vuorokaudessa loppuu tunnit kesken ja kun rauhallinen hetki tulee, sammun kuin saunalyhty sohvalle. Niinpä toivottelen kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Huiskauttakaamme häntää, kun tavataan!

Kylläpä tuo aika vilistää hurjaa vauhtia. Ei tässä nykyään enää juuri jouda koneelle, kun on kolme noita ihmistenavaa vahdittavana ja siinä sitä puuhaa riittääkin. Uuteen kotiin olen jo kotiutunut hyvin ja tykkään asua täällä. Tässä on lähellä hyvät maastot missä rymytä niin minun kuin noiden ipanoidenkin. Päivissä meillä riittääkin touhua niin paljon, että illasta kun lapset on nukkumassa en minä jaksakkaan kuin tankata mahani täyteen ja kellahtaa kyljelleni sohvalle.

Lopuksi terveiset äipälle, että nyt on mun vuoro olla koneella.

Kerrankin pääsin koneelle, että kerkeän tassuttelemaan kuulumiseni. Tässä on ollut viime kuukausi aika haipakkaa noilla lauman ihmisillä ja miksei myös minulla. Siihen vielä ihmislauman koneista paukahti toinen rikki, joten yhdelle koneelle on ollut jonoa, enkä ole sen vuoksi koneella ollut.

Joulu oli ja meni, kuten uusi vuosikin. Jouluaattoa vietin muun lauman tavoin kotona, mutta joulupäivänä jäin mummolareissulla maalle viikoksi joululomalle Eetun luo. Vietin viikon mummolassa ulkoille, minkä pakkasilta pystyttiin sekä herkutellen, laiskotellen, saunoen ja leikkien. Kerran kävin viikon aikaan pyörähtämässä kotona ja muutaman kerran muu lauma kävi maalla, mutta takaisin kaupunkiin en tullut ennen kuin vasta uuden vuoden jälkeen. Syy lomailuuni ei ollut sinällään mikään hermo- tai rentoutusloma, vaan lauman ihmisjäsenet kuulemma järjesteli muuttoa. Ihmettelinkin noiden ihmisten touhua lomani aikana, kun kovin kummasti ne toususi kotona pyörähtäessäni jotain ihmejuttuja koko ajan ja ukkikin hävisi mummolasta aina iltaisin jonnekin sekä ihmislauman lapsista osa oli monena päivänä maalla myös. Touhu oli sen verran oudon oloista, että itsekin oli ihan ihmeissäni. Ihmetystäni lisäsi vielä reilusti se, kun vihdoin pääsin takaisin kotiin lomalta, kun muut laumastani tulivat minua hakemaan ja sanoivat lähtiessämme, että mennään kotiin ja ajettiinkin aivan väärään paikkaan ja väärään pihaan.

Ensimmäisen illan minulla oli pää aivan sekaisin uudessa kodissani. Muut tosiaan väitti, että tultiin kotiin, mutta ei se minusta siltä vaikuttanut. Omia tavaroita kyllä löytyi ja lauma oli kasassa, mutta paikkassa oli erikoisia hajuja sekä muutenkin ylimääräistä roinaa siellä täällä. Se ilta menikin odotellessa, että milloin muu lauma kasaa luunsa ja lähdetään oikeasti kotiin. Mutta ei nuo näyttäneet nousevan ja lähtevän minnekkään, ennemminkin painuivat maaten, kun ilta oli jo pitkällä. Ei sitten auttanut kuin minunkin painua maate. Linnoittauduinkin sitten ihmislauman lapsista keskimmäisen sänkyyn, kun sain siihen luvan ja nukuin melkein koko yöni siellä, kun omaa paikkaa ei oikein vielä löytynyt. Myös seuraavan päivän makailin sängyssä, odotellen kotiin lähtöä ja toisaalta poissa jaloista, kun kaikki touhusi koko ajan jotain.

Pikku hiljaa kuitenkin oli vain todettava, ettei laumani taida kuitenkaan enää kotiin lähteä, kun entistä enemmän he näyttävät asettuvan aloilleen tähän uuteen paikkaan, joten kai tätä pitää kodiksi rueta sanomaan. Ja kyllä tämä paikka alkaa tuntua entistä enemmän kodilta, mitä enemmän täällä on touhuttu paikkoja kuntoon ja minullekin omat makuu paikat on jo löytynyt.

Tuon pesän muutto vimman tiimoilta täällä on käynyt viime aikoina vieraitakin reilusti, on käynyt tuttua ja vähemmän tuttua porukkaa. Muuton lisäksi vieraita on käynyt ihmislauman lasten tiimoilta, kaksi vanhempaa on viettäneet synttäreitä ja niiden tiimoilta minulla kuulemma viel ävahdittavaa jatkossakin riittää ja aivan tuorein lauman jäsen sai vasta nimensä, joten senkin vuoksi meillä on ollut vieraita käymässä. Siis ei ole seehverin päivät täällä pitkäksi käyneet ja illasta kun taloon on laskeutunut hiljaisuus on hyvä oikaista sohvalle ja uneksia. Kuulemma oikein joskus kuorsaan, jota en kyllä usko, kun en ole itse kuullut. Ja aamusta, jos äippä ei lasten kanssa heräile, niin ulkoilun ja iskän lähdettyä töihin hiippailen salaa äipän ja lauman pienimmän lapsen viereen nukkumaan ja suojelemaan heitä.

Onneksi täältä uudesta pesästä löytyi tällainen mukavan lämmin makuupaikka. Parannus edelliseen pesään nähden.

En ole kerennyt paljoa kirjoitella kuulumisiani vähään aikaan, kun minulla on ollut tassut täynnä hommia viimeisen kuukauden aikana. Tänne ilmaantui viime kuun aikaan, yksi uusi ihmislapsi, jota on pitänyt nuuskutella ja vahtia. Alkuun olin jokaisesta pienestäkin inahduksesta huolissani, mutta, nyt olen jo tottunut siihen, että tuo pikku paketti päästää ääniä ilmoille, mutta kyllä nuo ihmiset näyttää tekeleensä hoitavan.

Pikku paketin ilmaantumisen lisäksi, minulla on kiirettä piisannut, kun olen pakkaillut kamppeitani kasaan, kun vaihdan muun lauman kanssa pesää uudeksi vuodeksi. Päästään vähän isompaan pesään, jossa meille kaikille on taas vähän enemmän tilaa ja mikä parasta, vieressä on mukavat ulkoilualueet, vaikka ei nykyisissäkään ole valittamista.

Mutta tässä pikaiset kuulumiset ja toivottelen nyt tässä samalla hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta kaikille! Kirjoittelen taasen, kunhan aika paremmin antaa periksi. :)

Hitto, mikä mekkala täällä on. Pitää ihan kuulosuojaimet laittaa päähän.

Voi kehveli! Toinen noista ihmislapsista päätti tehdä minusta tänään joulutontun....

Ja mitä tassuun tulee, niin se on paranemaan päin. Tassuni ei enää ole niin kipeä kuin aiemmin ja maltan jo leikkiä ja tulla muita vastaan ovelle. Sen verran vielä tassu itsestään muistuttelee, että välillä vielä kankeus haittaa, varsinkin, jos olen kipeän tassun päällä pitkään maannut. Mutta kaiken kaikkiaan tassu on paranemassa hyvää vauhtia.

Meille on muuttanut päästäinen, tai ainakin samanoloinen piipitys meiltä aina kuuluu, muin mitä päästäisestä lähtee. Heti kun ikää paukahti mittariin viisi ja rapiat alkoi vanhuuskin iskeä. Donna on potenut viime viikot kipeää takatassuaan, joka kipuilee makuulta ylös noustessa, eikä väliä kovalta vai pehmeältä ylös nousee. Vaiva alkoi jokunen viikko takaperin, kun tytöistä toinen vahingossa kaatui touhutessaan kaatui koiran päälle. Ei pahasti, mutta kuitenkin niin, että koira vinkaisi. Sen jälkeen Donna on linkannut jalkaansa ylös noustessa. Nyt ollaan seurailtu miten tassu alkaa toipua ja välillä tassu on parempana, mutta rasitus pahentaa tilannetta.

Donna on on itsekin alkanut välttää enimpiä liikkumisia vältellä, eikä koira entiseen tyyliin tule enää ovelle vastaan, kun kotiin tullaan, vaan malttaa maata paikoillaan ja heiluttaa häntäänsä makuuksiltaan käsin meille. Toisalta jos koira tulee vastaan varsinkin piemmän makuulla olon jälkeen koira piipittää kuin päästäinen kävellessään. Tosin kauaa tassun liikkaminen koiralla ei kestä, kun tassu vertyy on liike koiralla aivan entisensä ja tassut pelaa. Suurin vaiva on juuri ylös nousut ja liikkeelle lähtö.

Saa nähdä kuinka tassu vertyy vai vertyykö se ollenkaan lähiaikoina ja käydä tarpeen mukaan lääkärillä, mutta se on taasen omalaisensa operaatio, kun Donna pelkää lääkäriä yli kaiken. toivotaan, että tassu paranee.

Mitä rapistelette siellä? Suolakeksejäkö?

Saanks mä yhden?

Hitsiläinen, viime viikolla se lääkäri reissu sitten oli. Minut hinattiin väkipakolla lääkäriin, vaikka pelotti niin pirusti. Haistoin jo ovelta, että mikä paikka oli kyseessä ja löin jarrut päälle, niin että minut piti kiskoa sisälle puoli väkisin. En olisi halunnut edes vaakalle, kun sillekin nouseminen pelotti älyttömästi, vaikka äippä kyllä sanoi, että se ei ole mikään paha paikka. Sisälle menon ja punnituksen jälkeen äippä istu odottamaan meidän vuoroa ja minä yritin piiloutua äipän jalkoihin ja tärisin kuin horkassa häntä koipien välissä. Lääkäri aseman henkilökunta kyseli, että mistä pelkoni on alkunsa saanut, mutta äippä sanoi, ettei siihen ole mitään syytä minua vaan pelottaa.

Sitten kun minun vuoro tuli mennä lääkärin luo, meni kaikki muut ensin sisälle, kun minua oli äipän lisäksi lääkärillä käyttämässä pikku ihmisetkin. Minä tulin huoneeseen viimeisenä ja taas liimauduin äipän jlakaan suojaa hakemaan. Edelleen minua pelotti aivan älyttömästi, vaikka tarkastus sinällään oli minulle tuttua, sydämmen ja keuhkojen kuuntelut, hampaiden ja korvien tarkastus sekä muutoin kunnon tarkastus. Jo pelkkä lääkärin lähemmäs tuleminen ja ropeltaminen sai minut niin pelkäämään niin, etten edes tajunnut, kun lääkäri minua kahdella rokotteella tuikkasi. Lääkäri tuumasi minun olevan hyvässä kunnossa ja kaiken olevan ok, mitä nyt leikattu narttukoira vain voi olla.

Rokotuksen jälkeen kun kuulin kokok koettelemuksen olevan oli ohi, olin ensimmäinen, joka huoneesta poistui ja äippä naureskeli, että olin niin innoissani koettelemuksen ohi olemisesta, että meinasin sännätä lääkäriasemalta ulos suoraa päätä ikkunasta, muttei äippä laskenut ennen kuin oli maksanut. Ja loppujen lopuksi ovesta me ulos mentiin, ettei kuitenkaan siitä ikkunasta. Äippä sanoi, että ovesta ulos menemällä säästettiin useampi satanen, kun en ikkunasta piuhalle sännännyt.

Onneksi sain palkan lääkärireissusta sitten kotona, joka kieltämättä kyllä hyvitti kokemusta kohtuullisesti.

Sai palkaksi paketin pekoonia, kun äippä kävi tulomatkalla kaupassa, ja pekoni paketti olikin mennyt rikki, ettei sitä nuo herkkämahaiset ihmiset voineet enää syödä. Väittävät vielä minua muka herkkämahaiseksi.

Eikä paketti kauaa minun käsittelyssä kestänyt.

Äippä väitti eilen aamulla, että olisin saanut yön aikaan uuden rypyn kuonooni ja harmaantunut myös. Moiset väitteet on peräisin siitä, että eilen tuli ikää minulle mittariin kaikkiaan viisi vuotta, eikä tunnu missään. Äippä ja iskä puhuivatkin, että minulla olisi tavoiteltavaa vielä reilut 16 vuotta, että ohittaisin juuri paremmille haukkumaille siirtyneen  maailman vanhimman koiran, joka oli poistuessaan 21 vuotta.

Synttäripäivä meni ihan normaalein kujein, toki vähän ylimääräisiä herkkuja ja hellyyden osoituksia sain kaikilta, mutta sänkyyn minua ei kuitenkaan edes synttärin kunniaksi laskettu, vaikka yritin, lähdöt tuli. Sain synttäriruuaksi aimo annoksen ensinnäkin maksalaatikkoa sekä makaronilaatikkoa, mitä muilta jäi. Nam! Ei ruoka kauaa kupissa vanhentunut. :)

Tosin yksi ikävä puoli synttäreihin aina liittyy, se nimittäin tietää käyntiä tohtorissa rokotuksilla. Olen jo puheita kuullut, että lääkäri käynti on suunnittelilla, mutta vielä en tiedä milloin reissu on edessä. Onneksi olen kuitenkin sen verran terveenä ollut, että tuo kerta vuoteen rokotuksella ja lääkärin tarkastuksessa käynti on riittäänyt.

Löysin uuden hyvän makuupaikan tänään iskän avulla, mutta harmi vaan, kun en yksin sinne pääse.

Hellepäivään kuuluu olennaisesti grillaaminen pihalla ja niiden herkkujen nauttimisesta.

Seehveri ja "grillitassu", marinaadit tassussa. :)

Valtuutettu juoman laskija. :)

Toki hellepäivään kuuluu olennaisesti, noden herkkujen maistelu, paitsi juomana vain vesi sekä loikoilu varjossa ja tietysti uinti.

Donna on kova uimari ja mummolassa ei juuri koira muuta teekään, kuin ui tai juoksee muiden koirien kanssa. Viimeksi mummolassa ollessa keittiön ikkunan alla odotteli yksi susi uimalelunsa kanssa rantatien päässä, että josko kukaan kehtaisi tulla mukaan heittelemään rinkulaa veteen.

(kuvan laatu ei ole mikään paras, kun on otettu kännyllä ikkunan läpi).

Ei ole pahemmin joutanut kirjoittelemaan tänne mitään, kun aika menee niin joutuisasti. Täällä on lomailtu ja jos ei olla lomalla, niin on pitänyt makoilla akkuja täyteen, jotta olisi taas aktiivisella tuulella, kun on tarvis. :) Ollaan oltu paljon nyt mummolassa, kun kelit on ollut hyviä. Mummolassa on tullut juostua paljon, uitua, syötyä ja makoiltua pihalla. Löysinkin mummolasta hyvän varjopaikan helteitä silmällä pitäen.

Trampoliinin alusen, mutta yksi huono puoli siinä on.

Joku tulee kuitenkin pomppimaan "päälle".

Niin kaiken kukkuraksi on pitänyt pitää punkkishowta, onneksi ei kuitenkaan kirppu sellaista. ;)

Olin eilen koko päivän mummolassa ja touhuilin muiden mukana rannassa ja kävin välill pulahtamassa uimaan. Vähän ennen pihaan takaisin lähtöä äippä päätti heittää minulle kepin, jonka voisin käydä uimalla hakemassa. Olin niin innoissani kepin heitosta, että laiturille mennessäi hypin jo innolla kepin perään niin, etten yhtään tajunnut laiturin kapeaa kulkusiltaa. Kerran hypätessäni hyppäsinkin "tyhjän" päälle plumpsahdin suoraan järveen. humpsahdin niin hyvin veteen, että sukelsin. Äippää moinen vain nauratti, kun huomasi, ettei minulle kuinkaan käynyt ja myöhemmin iskä kuultuaan minun toilailuista sanoi minua uimamaisteriksi, kun pellehyppykin on nyt suoritettu.

Näppäili Donna

Evästä ja sassiin! :)

Käytiin tänään mummolassa ja minä olin koko iltapäivän pihalla hommissa. Kävin vähän myyrämetsällä...

Kiitoksena myyrien metsästyksestä sitten jouduin pyykättäväksi.

En tosin olisi suihkuun halunnut, mutta eipä vaihtoehtojakaan tarjottu.

Iskä löysi kuitenkin minusta lopulta oikean pohja värin, mutta sinne meni viemäriin minun tummennukset naamasta.

Aina sitä tässä laumassa joutuu kaikennäköisen älyttömyyden kohteeksi nukkuessaan. Nytkin olin kolmen päivän aktiivilomalla mummolassa ja latailin akkuja sohvalla, niin mitäpä nuo ihmiset menee ja keksiikään pääni menoksi...

Siis minulle laitettiin tossut tassuun!!

Seehveri sivistää itseään lukemalla lasten kirjoja. :D

Minua on kuulemma kovin kaipailtu tänne kertoilemaan kuulumisiani. En vain ole pitkään aikaan joutanut koneelle tassuttelemaan mitään ja jos aikaa olisi ollut, niin en ole jaksanut. Sitä vanhemmiten laiskistuu ja nuiden ihmistenavien kanssa menee ne vähätkin voimat.

Mutta mitä minulle on sitten viime kirjoituksen jälkeen tapahtunut. Löysin sen kaverin kuitenkin, viimeksi viime viikolla satuttiin yhtä aikaa iltalenkille ja pitihän se kaapin paikka taas tarkastaa ja kuka käskee ja komentaa ja kyllä se valta kuitenkin vielä naisilla on. :) Ja jos mei nähdä toisiamme, niin olemme alkaneet aina aika ajoin toisen haukkuesas vastailla toisillemme, onneksi vain harvoin, ettei naapurit kuitenkaan häiriinny ja tietysi ulos lähtiesä on hasteltava rappukäytävä ja hissi tarkkaan, että onko ketään tuttuja juuri kulkenut juuri ennen meitä.

Järjestinhän minä toki iskälle ja äipälle vähän puuhaa tässä taannoin, ensin minulla oli hieman aamupahoinvointia, ja yrjösin eräänä aamuna eteisen ison maton. Siitä ei mennyt kovin montaa päivää kun taas iski kesken päivn muiden poissa ollessa kauhea tinka ja rykäisin tortun olohuoneen matolle. En myönnä, mutten kielläkään, ettenkö olisi siivonnut jälkiäni, kun matolata löytyi vain pelkkä tahra ilman mitään muita merkkejä tortusta jos hajua ei lasketa. no tuolla matolla ei ollut sitten pesun jälkeen ollut kovin hyvä tuuri pesun ja lattialle pääsyn jälkeen, matto oli parin tunnin jälkeen jo uudelleen pesussa. Tällä kertaa olin onneksi syytön siihen.

Muutoinpa olen viettänyt ihan normaalia elämää, olen käynyt mummolassa ja ottanut siellä ilon irti tästä etenevästä keväästä, kun pystyn olemaan niin paljon enenmmän ulkona, kuin mitä talvella. Kotosalla olen viime päivinä hoidellut sairastelleita laumani ihmisjäseniä lähinnä makaamalla niiden seurana sängyssä. Eilisenkin hoidin äippää, joka oli oksennustaudissa makaamalla koko päivän äipän vieressä, jos iskä ei siinä ollut. Iskä oli näet saman taudin takia myös kotona.

Tässäpä nämä minun viimeisimmät kuulumiseni. Yritän parantaa tapani ja kirjoitella kuulumisiani ahkerammin taasen ja keretä osallitua myös viikon koirakuvaankin taas tauon jälkeen.